Helsinki-vaikuttavia ihmisiä – vaikuttavia tekoja -YHDESSÄ

Muutettuani vehreään, merelliseen Puotilan kaupunginosaan vuonna 2009, olen siitä lähtien toiminut aktiivisesti oman kaupunginosani tapahtuma- ja kulttuuritoiminnan kehittämisessä kaikenikäisille sekä ollut mukana vaikuttamassa alueen elinkeinoelämän monipuolistumiseen. Tärkeätä mielestäsi on, että kehittämme  Helsingistä vetovoimaista työ- ja asuinpaikka aluetta.

Meillä monella on paljon ajatuksia siitä, miten Helsingin yhteisiä asioita tulisi hoitaa siten, että tämä olisi paras ja turvallinen kaupunki meidän jokaisen elää, tehdä töitä ja harrastaa meitä kiinnostavia asioita. Kaupunkilaisia tulee kuulla ja ottaa mukaan päätöksentekoon. Yhdessä voimme vaikuttaa ja vaikuttua.

Asuinalueidemme imago muodostuu tavasta, jolla alueestamme kerromme ja miten siellä viihdymme. Viihtyvyys muodostuu palveluista, yhteisöllisyydestä ja hymystä sekä siitä miten toisiamme kohtelemme.

Artikkeli kategoriassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *